Siirry pääsisältöön

Tekstit

Onko toisen kanssa helpompaa?

 Väistämättä tulee vertailtua esikoisen ja tämän pienimmän vauva-aikoja - miten nukuttiin, miten kasvettiin, millaiselta se tuntui äidistä ja isästä.  Ollaan puolison kanssa naureskeltu sitä, että esikoisen kanssa tuntui kaikki vaiheet kestävän kauemmin ja niistä stressasi enemmän. Jos olisit kysynyt ennen juniorin syntymää, kuinka kauan esikoisen napatynkää piti puhdistella ennenkuin se irtosi, olisi vastaus ollut jotain kolmen ja neljän viikon väliltä. Totuus lähenteli ehkä vajaata kahta viikkoa, jos sitäkään.  Olin aivan varma, että esikoisen kanssa käytiin painokontrolleissa vähintäänkin puoli vuotta - tarkistin neuvolakortista, ja ensimmäisen kuukauden ajan käytiin kerta viikossa neuvolassa.  Tämän pienen uuden elämän kanssa on saanut ihmetellä siis myös sitä, että mitenkäs tämän nyt sujuu jotenkin sujuvammin. En ole stressannut vauvan syömisistä, enkä siitä miten se oma maito ei pelkästään riitä. En ole stressannut kasvamisesta - eikä siitä kyllä ole tarvinnutkaan stressata, sill
Uusimmat tekstit

Tulisitko jo kohta ulos?

Laskettuun aikaan on vajaa kaksi viikkoa ja nyt kieltämättä alkaa jo tuntua siltä, että saisihan tuo jo tulla...  Tässä raskaudessa on "vaivoja" ollut enemmän - johtuuko sitten omasta iästä vai vain siitä että kaikki raskaudet on erilaisia. Maha tuntuu painavan enemmän (vaikka sf-mitta ja arvioitu vauvan koko on suurinpiirtein samat kuin aiemmassa), liitoskivut ja närästys ovat tulleet tutuiksi, selkä kipuilee, lonkat kipuilee, väsymys painaa, hengästyttää.  Ensimmäistä lasta odottaessani ihmettelin sitä, miksi raskaana olevat niin kovasti jo odottivat sitä synnytystä, kun itsellä oli koko ajan ihan hyvä olla. Vaan nyt tiedän miltä tuntuu, kun toivoo että saisi sen vauvan sieltä jo ulos! :) Tästä kaikesta huolimatta en oikein osaa kuvitella millaiseksi elämä muodostuu kun perheen uusi jäsen sitten aikanaan on maailmassa. Toki muistan esikoisen vauva-ajalta monia asioita. Miten vaippoja vaihdettiin, miten yöllä valvottiin, miten ensimmäiset viikot oli jatkuvaa imetystä (tai se

Maailmantuska ja pieni ihminen

 Olen tässä viiden vuoden aikana huomannut, että esikoiseni on herkkä kaveri, joka ottaa kantaakseen myös toisten ihmisten murheita ja tuntee syvästi. Olen tästä pojan ominaisuudesta ja empaattisuudesta iloinen ja ylpeä, mutta toisinaan tulee hetkiä kun ajattelen että pienen pojan maailmassa vähempikin riittäisi. Monet sellaiset lasten elokuvat, joissa ei periaatteessa ole mitään kovin pelottavaa, ovatkin pojalle liian pelottavia. Jos elokuvassa tapahtuu jotain epäoikeudenmukaista (kuten yleensä tapahtuukin - jokin väärinkäsitys, joka sitten ratkaistaan), on se liian ahdistavaa katsottavaa. Jos joku lapsi elokuvassa tekee jotain kiellettyä, alkaa poikaa myös silloin pelottaa. Hän siis helposti samaistuu toisen ihmisen asemaan.  Viime viikolla vietettiin nenäpäivää, ja meillä on ollut tapana katsoa nenäpäivän ohjelmaa ja lahjoittaa siinä samalla hyvään tarkoitukseen jokin pieni rahasumma. Istuimme siis perjantai-iltana koko perheen voimin television ääressä. Poikaa kiinnosti kovasti myö

Saako raskausmahaa kommentoida?

 Raskausmaha, se ihana pallo joka kasvaa viikko viikolta ja paljastaa uuden elämän olevan kehittymässä. Toiset huomaavat sen aiemmin ja toiset myöhemmin. Tai... toiset ovat herkempiä kysymään asiasta kuin toiset.  Itse aloin jo aika aikaisessa vaiheessa (viikolla 20) saada onnitteluja raskaudesta. Muistelisin, että ensimmäisen lapsen kohdalla raskaus pysyi piilossa pidempään. On käsittääkseni ihan normaalia, että toisessa raskaudessa se raskausmahakin alkaa näkyä aiemmin, kun maha on jo kerran "venynyt" ja löystynyt kantamaan vauvaa. Toki, tässä tapauksessa myös kiloja on noin kymmenen enemmän kuin ensimmäisen raskauden aikaan. Ne on niitä ekan raskauden jätski-kiloja... hups. On ihan mukava saada onnitteluja raskaudesta, mutta toisaalta tiedän että vähemmän mukavaa on, jos onnitteluja saa vaikkei olisikaan raskaana. Lisäksi olen alussa miettinyt, että onko mahani liian iso raskausviikkoihin nähden. Onhan tästä pötsistä kuitenkin ollut alussa suurempi osa ihan vain niitä &quo

Todistetusti raskaana!

 Kävin eilen neuvolassa, ja sieltä tarttui mukaan todistus raskaudesta. Olen nyt siis ihan virallisesti ja todistetusti raskaana! (Eipä tuosta ole monella ollut epäilystäkään vähään aikaan noin muutenkaan...) Vihdoinkin pääsee hakemaan äitiysrahoja ja suunnittelemaan käytännön asioita. Tai no... olisihan niitä voinut suunnitella aiemminkin, jos olisi hoksannut että Kelan sivuilla on kätevä laskuri, jolla saa selville äitiysraha- ja vanhempainvapaakaudet jo ennenkuin tarvii itse hakemuksia tehdä, ei vain osunut silmiini kun ensimmäisen kerran sitä etsiskelin. Laskuri löytyy täältä ->  aitiysraha Pakko myöntää, että tällä kertaa suhtaudun kaksijakoisin mielin tähän töistä pois jäämiseen. Kun ensimmäisellä kerralla muistan kärsineeni ennen raskautta melko suuresta uupumisesta työhön - oli paniikkihäiriötä ja romahduksia sekä totaalista motivaation puutetta - niin tällä kertaa työssä on mielenkiintoinen ja mielekäs vaihe päällä (jos ei lasketa koronan tuomaa epävarmuutta mukaan). Melkei

Muistellaan menneitä ja suunnitellaan tulevaa

 On ollut hauska seurata esikoisen ajatuksia ja pohdintoja siitä, mitä sitten tapahtuu kun talossa on vauva. Hän tosiaan on odottanut isoveljeksi pääsyä jo ennenkuin kenelläkään oli tietoa että näin tulee koskaan tapahtumaan. Uutinen tulevasta vauvasta otettiin siis innolla (ja itsestäänselvyytenä: "no minähän sanoin että meille tulee vauva!") vastaan.  Vauvauutisen jälkeen, ollaankin tasaisin väliajoin mietitty pojan kanssa yhdessä tulevaa aikaa. Poika on suunnitellut rakentavansa muurin olohuoneen ja leikkihuoneen välille, ettei vauva sitten mene sinne hänen leikkihuoneeseen. On hän myös miettinyt, että mitä kaikkia taitoja voisi vauvalle opettaa. Eräänä päivänä hän myös havahtui siihen todellisuuteen, että autossa he istuvat vierekkäin takapenkillä - ja että vauva saattaa joskus itkeä! "Minä en kyllä sitten kestä, jos se itkee..."  Erityisen ilahduttavaa ja itsellekin mieluisaa on ollut muistella pojan omaa vauva-aikaa. Hän onkin viimeaikoina kysellyt usein että

Raskausdiabetes

 Niinhän siinä taas kävi, että myös tämän raskauden kohdalla tuli sokerirasituksesta diagnoosi raskausdiabeteksesta. Kuten edellisessäkin, oli aamun paastoarvo raja-arvoa korkeampi, muut arvot reilusti alle rajan. Ajattelin, että "eihän tässä mitään, näin kävi viimeksikin, mutta se hoitui vain sillä että mittaili sokeriarvoja säännöllisesti".  Poikaa odottaessa ei arvot juuri kotimittauksissa heitelleet, vaan pysyivät nätisti rajojen sisällä. Nyt kuitenkin kävi toisin. Joka aamu oli aamupaasto korkea, joskus vain 0.1, joskus 1.0. Mutta aina yli sen sallitun 5.4 (vai onko se 5.5). Sain ohjeita syödä runsaampi iltapala, jossa on paljon proteiinia ja vähän hiilihydraattia, ja mielellään nauttia se mahdollisimman myöhään. Ei auttanut, arvot pysyivät tiukasti samoissa lukemissa. Alkoi jo vähän ahdistaa - miten paastoarvoa voi muuttaa kun sokerit vaan nousevat itsekseen yön aikana?  Varmasti päivän ruokailuissa olisi korjattavaa, vaikka mielestäni aika terveellisesti ja monipuolise